Stop!

Eilen illalla istuin alas ja pysähdyin pohtimaan kulunutta aikaa. Sain tohtoriopintojen opinto-oikeuden tammikuussa 2023. Aluksi työ eteni kovin hitaasti muiden töiden ohella. Kun sain vuoden apurahan, alkoi työ edistyä ja kun tämän jälkeen sain mahdollisuuden väitöskirjatutkijan töihin, oli latu työlle edelleen auki. Kuinkas sitten kävikään? Olen nyt kaksi vuotta painanut työtä eteenpäin hirveällä innolla ja välillä tuskan hiki otsalla. Kaksi artikkelia on kierroksella ja kolmannen raakaversio kasassa. Ei siis ihan alussa tämäkään. Muita tohtoriopintoja alkaa olla kasassa sopivasti ja vielä on mahdollisuus tarpeellisille kursseille. Yhteenvedon kimppuun haluan vielä vuoden 2026 puolella.  

Mutta mihin tämä stop liittyi? Siihen, että ymmärsin eilen ajatteluni keskittyvän lähinnä väitöskirjaan ja tohtoriopintoihin. Koko koti edustaa työtä ja edistämistä. Lenkillä pohdin jotain epäselvyyttä, kahvikupin äärellä tarkistan sähköposteja, illalla pomppaan sängystä kirjoittamaan muistilapulle ajatuksen tai kaksi ja yöllä herätessä pohdin, että miten sen lauseen muotoilisi. Tietokoneen näppäimistöstä häviävät kirjaimet. Myös tämän sivuston päivitys on jäänyt. Pitää hengittää.

Väitöskirjatyöskentelyyn liittyy myös paljon vastuuta. On paljon asioita, joita ei osaa ja jotka yllättävät. Aina ei tiedä, mitä pitäisi tehdä tai miten tehdä. On paljon uusia asioita, joita yrittää ottaa haltuun ja hallita. On vastuuta tekstien sisältöjen, lähteiden ja oikeinkirjoituksen kanssa. Paljon tarkistettavaa ja vastuu kokonaisuuden edistämisestä, kun myös aikataulu painaa päälle. Kaiken haluaa kuitenkin tehdä jotenkin oikein. Mainitut kuuluvat asiaan, mutta lisäävät myös paineita. Muista hengittää.

Istun lauantain iltapäivän rauhassa kirjoittamassa tätä tekstiä innoissani, koska kyseessä on väitöskirjasta poikkeavaa kirjoittamista (vaikka kirjoitan väitöskirjasta). Vaikka väitöskirjatyöskentely on erityisen mukavaa ja tempaa todellakin mukaansa. on välillä hyvä pysähtyä pohtimaan prosessia. Omalla kohdalla otan happea pohtimalla väitöskirjan ulkopuolisia opintoja, joista saisi muutakin pohdittavaa.

Ystävällisin terveisin

Katri Helena

Jätä kommentti