Siitä onkin aikaa, kun tänne viimeksi kirjoitin. Kirjoittelin viimeksi, että julkaisen täällä väitöskirjatyöhön sopivia linkkejä ja sovellusvinkkejä, mutta sen osalta olemme vielä vaiheessa. Jos jollain lukijalla heräsi tähän mielenkiinto, niin olen täällä pelkkänä apuna. On kuitenkin jo tässä vaiheessa selvää, että erilaisten tietoteknisten sovellusten ja järjestelmien kanssa (tohtoriopintojen aikataulutus, kurssi-ilmoittautumiset, apurahan ilmoittaminen järjestelmään, HOPS:n ajantasaisuus, ohjausasiakirja, erilaiset yliopiston ohjelmistot ja järjestelmät, aineistonhallinnan ohjelmat jne.) tässä väitöskirjaprosessissa saa kulumaan kohtuuttoman paljon aikaa. Oman lisänsä tuo vielä se, että opiskelen kahden eri yliopiston alaisia opintoja (toisessa tohtoriopintoja ja toisessa tuotantotalouden sivuaineopintoja), joissa molemmissa omat järjestelmänsä.

Itse väitöskirjan prosessissa olen pohdiskellut apurahahakemuksia ja paljon. Jälleen yksi hakemus odottaa tuossa viimeistelyä, mutta koska nyt tarvitsen happea tähän väliin, voin huidella tänne vapaampaa tekstiä. Apurahan hakeminen on markkinoinnin ja viestinnän osaamista, joka voi tuntua yhtä haasteelliselta kuin työhakemuksen kirjoittaminen *edit on haasteellisempi kuin työhakemuksen kirjoittaminen. Työhakemusten kirjoittaminenkin alkaa tänä päivänä olla melkoinen suoritus ja ponnistus. Juuri, kun olet hionut esittelytekstisi onnistuneeseen muotoon, tuleekin uusia tuulia ja uusia ohjeita siitä, millainen hakemus olisi parempi. Jos tulevaisuudessa siirrytään enemmän ja enemmän videoesittelyiden äärelle, alkaa työpaikkojen hakeminen olla ympärivuorokautista puuhaa. Ymmärrän toki, että jokainen hakemus tuotetaan haettua työpaikkaa silmällä pitäen, mutta, mikä on kunkin rekryn kärki ja miten herätät huomion paljon kilpaillussa työnhaun markkinassa? Puhutaan, että on työvoimapula, mutta niillä aloilla, joihin olen hakenut, onkin melkoinen määrä hakijoita. ”Valitettavasti emme etene sinun kanssasi tässä haussa” tai ”saimme hakemuksia todella paljon (X määrä) ja valintamme ei osunut sinuun” alkavat olla tuttuja lauseita. Ehkä nämä ovat valmentaneet myös niihin hylättyihin apurahahakemuksiin.

Enemmän on hakijoita siellä apurahamaailmassa. Siellä oman hakemuksen erottuminen muista hyvistä hakemuksista vaatii tutkimuksen mielenkiintoisuutta, ajankohtaisuutta, tiettyä kirjoittamisen tyyliä ja ehkä vähän onnea. Apurahan hakemiseen on olemassa yliopistolla kursseja, jotka antavat hyviä vinkkejä hakemuksen kirjoittamiseen tyylillisesti ja sisällöllisesti. Myös omien ohjaajien tuki on äärimmäisen arvokasta. On olemassa niitä ihmisiä, jotka ovat hakeneet apurahoja ja ovat niitä myös saaneet – niitä, joilla on tarvittava osaaminen. Pitäisi kuitenkin osata informatiivisesti kirjoittaa tietyllä tekstimäärällä kunkin haun omilla ohjeilla, miksi juuri oma väitöskirjatyö on rahoittamisen arvoinen ja mielellään heti siinä tiivistelmän alussa napakasti, selkeästi ja sopivan mielenkiinnon herättämiseksi.

Olen kuitenkin huomannut, että paras tapa oman väitöskirjan idean kirkastamiseen ovat olleet juuri nämä apurahahakemukset. Niissä on saatava oma idea ja tutkimuksen merkityksellisyys esille selkeästi, tehokkaasti ja tiivistelmässä melko tiivistetyssä muodossa. Toki tutkimussuunnitelma tekee tätä samaa, mutta apurahahaut ovat olleet kaikki erilaisia, ja jokaisessa on pitänyt oma aihe pohtia niin sanotusti uudelleen, entistä tarkemmin. Itsensä ja oman väitöskirjatyön markkinointi ei välttämättä ole sitä helpointa puuhaa. Ehkä siellä taustalla piilee se paljon puhuttu suomalainen vaatimattomuus, joka hieman hidastaa ainakin omaa markkinointiosaamista.  Mutta markkinointia voi oppia ja kehitystä tapahtuu täälläkin. Jos laitan omat apurahahakemukseni tuohon pöydälle riviin, niin onhan niissä tapahtunut selkeä muutos parempaan. Tuntuu, että nämä viestinnän ja markkinoinnin osaamiset tulisivat olla kansalaistaito, koska näitä tarvitaan niin monessa elämäntilanteessa. Miksi minä olen paras työntekijä ja miksi minun väitöskirjani on selkeästi rahoituksen arvoinen?

Loppuvuoden istun glögimuki kädessä tutkimukseni teoriapuolen äärellä. Sen verran vanhakantainen olen, että vielä, kun luettavat tekstit saisi kirjaversiona ja olisivat vielä omia, että niihin saisi kirjoittaa sivun reunat täyteen muistiinpanoja. Tietokoneelta kaiken lukeminen on raskasta puuhaa.

Ystävällisin terveisin

Katri